HELINÄ

”Nautin kolmen tyttären äitinä olemisesta yli kaiken, mutta ruuhkavuosien aikana en juurikaan kiinnittänyt ulkonäkööni huomiota. Opettelin vasta päälle viisikymppisenä hellittelemään itseäni. Ajattelen nykyään niin, että paras ystäväni olen minä itse. Välillä kysyn peilikuvaltani, että voisinko mennä vaikkapa Ihana nainen –kuvaukseen ja vastaan, että ilman muuta. Saatan myös ostaa itselleni jonkun vaatteen tai pienen matkan.

Lapsuudenkodissani ei erityisemmin harrastettu koristautumista. Äitini ompeli minulle kyllä vaatteita ja juhliin pukeuduttiin vähän paremmin. Äiti myös käytti huulipunaa, ihan loppuun asti, ja minäkin muistan aina punata huulet, vaikka muuten en meikkaisikaan.

On tärkeää nähdä itsensä joskus laitettuna ja nättinä. Olen saanut ystäviltä ja tutuilta paljon kehuja ja kannustusta Ihana nainen –kuvista, ja se on antanut voimaa. Jos olisin päässyt kokemaan tämän 20 vuotta sitten, olisin saattanut muuttaa elämääni ratkaisevalla tavalla. Mutta vieläkin voi tapahtua ihan mitä vain ihanaa.”

Teksti: Marja-Liisa Husso, ET-lehti