VOIMAANNU OMASTA IHANUUDESTASI

AUTAMME ASIAKKAITAMME VALJASTAMAAN OMAN IHANUUTENSA VOIMAANTUMISEN VÄLINEEKSI.

Me Ihana Elämys Oy:ssä parannamme maailmaa yksi ihminen kerrallaan. Tiedämme lupauksemme olevan suuri, mutta myös täysin saavutettavissa. Itseensä tutustuminen ja itsensä arvostaminen voi tapahtua monella tapaa ja onnistunut kuvauskokemus on yksi osa tuota matkaa. Autamme ihmistä tulemaan näkyväksi itselle ja muille ja oppimaan rakastamaan itseään. Autamme ihmisiä tuntemaan itsensä ihaniksi ja arvokkaiksi.

Sinä määrittelet, mitä ihana juuri sinulle tarkoittaa. Ihana on yhtä kuin oma ainutlaatuinen ytimesi, jonka yhdessä ammattilaistiimimme kanssa saamme loistamaan arvoisellaan tavalla!

Ammattilaistiimimme erityistaito on tehdä valokuvauskokemuksestasi eheyttävä elämys ja voimaantumisen väline. Merkityksellisintä meille on, että niin elämyspäiväsi aikana kuin sen jälkeenkin muistat, miten supersiistiä onkaan olla juuri sinä!

Emme ainoastaan kuvaa, vaan myös kohtaamme sinut sekä kaiken sen ihmiselämän inhimillisyyden mitä tilanteeseen mukanasi tuotkaan.

IHANA ELÄMYS -KUVAUKSET

IHANA NAINEN -ELÄMYS

Ihana Nainen on hemmottelua, jonka keskipisteenä olet ansaitusti Sinä. Sinä määrittelet, mitä ihana tarkoittaa ja sen perusteella riisumme sanan päältä kaiken vaaleanpunaisen hörselön tai halutessasi vielä lisäämme hattaraa. Tule näkyväksi ja nähdyksi herkkänä tai hempeänä, rosoisena tai räväkkänä. Sinun ehdoillasi.

IHANA BUSINESS

Ihana Business on yritysten, yrittäjien & businessmaailman tarpeisiin rakennettu kuvauskokonaisuus. Ihana Business -elämyksessä saat uudet kuvat ja virkistymisen samassa paketissa. Hauskanpidon lomassa päivität henkilökuvat ammattilaistiimin kanssa. Samalla saat kuvattavana olemiseen vinkkejä ja neuvoja, joilla onnistut kuvissa myös jatkossa. Räätälöimme mielellämme juuri sinun tarpeisiisi sopivan paketin. Ihana Business -elämykseen voit tulla yksin tai isommalla porukalla.

IHANA RAKKAUS

Hurmaantukaa toisistanne aina uudelleen. Kuvattavana oleminen on aina matka itseen ja parikuvauksessa myös matka parisuhteeseen. Ammattilaistiimi ohjaa teitä ja auttaa teitä löytämään itsestänne ja toisistanne myös uusia puolia. Tulkaa muistelemaan ensihuumaa yhdessä kumppanin kanssa. Uuden kokeminen yhdessä virkistää suhdetta, ja me järjestämme teille yhteisen seikkailun.

IHANA PROFIILIKUVAUS

Ihana profiilikuvaus tai Ihana Ystävyys, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ihana Profiilikuvaus on miniversio suositusta Ihana Nainen -elämyksestä. Teemme kaikille pikameikit ja kampaukset, jonka jälkeen kuvaamme ihanat profiilikuvat ja halutessanne myös yhteiskuvat. Ihana profiilikuvauspäivä on räätälöitävissä 4-20 hengelle.

MUUT KUVAUKSET

Ihana Elämys taipuu melkein mihin vaan eli teemme näiden konseptoitujen kuvauspalveluiden lisäksi paljon myös muunlaisia kuvauksia. Yhteensä yli 25 vuoden kokemuksella kuvauksesta ja sen eri aloista voimme sanoa, että jos yhtään mietit, että kuvaavatko nuo tällaista, niin todennäköisesti kuvaamme. Kysy siis rohkeasti, jos tarvitset kuvia yritykselle, yhteisölle tai henkilökohtaiseen käyttöön. Kaikessa työssämme läsnä on positiivinen energia, empatia ja tinkimätön taito.

IHANA ELÄMYS ON MYÖS PALJON MUUTA

#ALAMAHDUMUOTTIIN

#älämahdumuottiin on taidepojekti josta on muodostunut yhteiskunnallinen empatia -liike. Projektilla haluamme ravistella ajatuksia siitä minkälaisia meidän ihmisten "kuuluu olla". Me haluamme työmme kautta auttaa ihmisiä hyväksymään itsensä (ja muut) sellaisena kuin ovat ja auttaa ihmisiä päästämään irti turhista muoteista, joita muut ihmiset, yhteiskunta ja myös me itse asetamme itsellemme. Haluamme myös tarjota monipuolisempaa kuvamateriaalia lehtien ja sosiaalisen median kiiltokuvien rinnalle.

VERKKOKURSSI

Opi loistamaan kuvissa -verkkokurssi on sinulle, joka haluat oppia onnistumaan kuvissa. Me tiedämme, että jokaisesta saa hyviä kuvia ja verkkokurssilla kerromme miten voit itse vaikuttaa kuvissa onnistumiseen. Rakastu omiin kuviisi!

KEYNOTES

Olemme vihdoinkin löytäneet oman äänemme ja olemme superinnostuneita puhujia. Me puhumme mielellämme yrittäjyydestä, yhteistyön voimasta sekä merkityksellisyyden ja oman äänen löytämisestä. Meillä on paljon sanottavaa ja puhujakokemuksen puutteen korvaa innostus ja oman alan vankka asiantuntemus.

KATSO KUVAT – JA TARINAT KUVIEN TAKANA

  • Rikka.03.2014IMG_9991-Edit
    RIKKA
  • Jenny.06.2014-IMG_4794-2048pxt
    JENNY
  • Catharina.06.2014-IMG_4030-Edit-Edit
    CATHARINA
  • sallamari-uusi-034-Edit
    SALLAMARI
  • Tuula-r-uusi-0020-
    TUULA
  • sanna-uusi-IMG_5218-Edit
    SANNA
  • Marjaana.02.2015-80-2-Edit
    MARJAANA
  • Lena-uusi.10.2014-Niinan-0009-Edit
    LENA
  • Laura-K-uusi-67-2-Edit
    LAURA
IHANA NAINEN -ELÄMYS
IHANA ELÄMYS OY