MARI-ILONA

”Ystäväni Mari menetti hiuksensa pälvikajun (Alopecia areata) seurauksena. Aihe herätti todella paljon kiinnostusta ja keskustelua. Jutusta tuli nopeasti yksi luetuimpia blogipostauksiani. Saimme Marin kanssa molemmat paljon viestejä ihmisiltä, joita asia kosketti ja monet olivat kokeneet myös samaa. Siitä sitten minulle heräsi ajatus, että mitäpä jos stailauksen kohteena olisikin Mari. Siitä se ajatus sitten lähti. Ajattelin, että Mari ehdottomasti ansaitsee oman prinsessapäivänsä. Itse olen aina nähnyt hyvin kauniina. Sanon aina, että hän on kaunis hiuksilla tai ilman. Hän on kaunis ulkoisesti ja sisäisesti. Ihanan valloittava persoona.

Jokainen nainen ansaitsisi oman prinsessapäivänsä. Itsekin aloin jo haaveilemaan omastani. Niin ja sanoinkohan jo, että meinasin itkeä? Taisin mä sen sanoa jo kymmeneen kertaan. Päivä täynnä tunnetta, päivä täynnä ihanuutta ja päivä onnellisuuden tunnetta. Mari oli aikaisemmin näyttäytynyt ilman peruukkia vain muutaman läheisimmän ystävänsä ja äitinsä edessä ja nyt hän heittäytyi mukaan Ihana Nainen -elämykseen. Toivon, että Mari näkee itsensä kauniina hiuksilla tai ilman, sillä me kaikki näimme hänessä todellakin upean naisen. Tämä nainen on kaunis sisäisesti ja ulkoisesti, hän on täydellinen nainen. ”

Ote Pinkit Korkokengät blogista. Lue lisää:
Kun nainen menettää kruununsa ja Nainen sinä olet ihana

Mari-Ilonan oma kommentti kuvauksen jälkeen:

”Kiitos kuvista ja vielä suurempi kiitos teille ihanasta päivästä!! Hyviä kuvia oli kovin monta. Elämys ja konseptinne on minusta upea! Näin normaalistakin tytöstä muuntautui kuvauskelpoinen malli. Päivästä minulla ei ole mitään kehitysideoita, mielestäni kaikki toimi! Vaikka kuvauksissa oli useampi toisilleen tuntematon malli, loivat kuvaaja ja meikkaaja mielestäni todella rennon ja hyvähenkisen tunnelman, joka välittyi meille kuvattaville, eikä siinä edes ehtinyt miettimään omaa epävarmuuttaan kameran ja muiden edessä. Teidän positiivisuutenne ja uskomaton fiilis on jotain ainutlaatuista, pitäkää siitä kiinni! Kiitos vielä päivästä!!”