Naisten omat tanssibileet 10.3.2023

Tule tekemään hyvää sekä juhlimaan kevättä ja naiseutta tanssimalla.

Naisten omat tanssibileet – Wonderful Women -danceparty järjestetään pe 10.3.2023 Apollo Live Clubilla.

Jos olet seurannut meitä pidempään, niin tiedät, että me innostumme helposti ja että me autamme mielellämme muita, kun löytyy sopiva yhteinen juttu. Tässä kävi juuri niin. Tytti ideoi ja keräsi ympärilleen huikean ryhmän naisia ja mekin innostuimme mukaan järjestäjä-porukkaan.

“Helsinkiläinen Tytti Karhu päätti toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa naisten tanssitapahtumasta, koska nyt jos koskaan tarvitsemme iloisia juttuja, jotka tuovat toivoa elämään. Tytti kuvailee itseään palavaa maailmanparannushalua potevaksi naiseksi, psykoterapeutiksi, perhekodin entiseksi pitäjäksi, vauhdikkaaksi vaimoksi ja kolmen lapsen äidiksi. Juuri lapset olivat epäsuorasti sysäyksenä aikuisten tanssitapahtuman ideoimiseen. ”Haluan olla esimerkkinä 16- ja 18-vuotiaille tyttärilleni siitä, että aina voi tehdä jotain!”, Tytti kertoo. ”Tottakai toivon että voisimme nämä bileet järjestämällä olla esimerkkeinä muillekin Suomen tytöille ja naisille.”

”Jotta jaksan työssäni terapeuttina, tarvitsen omaa vahvaa uskoa ja luottamusta elämään ja tulevaisuuteen, eikä se ole tällä hetkellä helppo tehtävä kenellekään meistä.” Tytti kertoo. Siksi Tytti halusi järjestää tanssitapahtuman juuri nyt, naistenpäivänä pe 10.3.2023. Wonderful Women – DanceParty on ylistys naisille ja tanssille.

Tapahtumalla ei ole tarkoitus tehdä voittoa, vaan mahdollinen tuotto lahjoitetaan Naisten pankille. Naisten Pankki kouluttaa naisia ammattiin ja yrittäjyyteen. Sen tavoite on, että naisilla ontaloudellinen vapaus ja valta päättää omasta elämästään. ”Haluan uskoa siihen, että nainen on naiselle paras apu, tuki ja turva”, Tytti kertoo.”

Me allekirjoitamme Tytin sanoman täysin ja siksi olikin helppo heittäytyä mukaan ideoimaan ja järjestämään tanssibileitä. Ensimmäisenä tuli mieleen, että tuollaisessa tapahtumassa pitäisi olla myös Ihana Nainen -näyttely. Ja niinhän siinä kävi, että naisten tanssibileiden ajan Apollo Live Clubilla on esillä pieni Ihana Nainen -näyttely. Ihan koko näyttely ei sinne mahdu, joten Ihana Nainen – näyttely kannattaa käydä katsomassa helmikuun aikana Rajala Galleryssa.

Ovet ovat auki klo 19-23 kaikille naisiksi identifioituville ja sen jälkeen ovet aukeavat muillekin. Liput kannattaa hankkia ennakkoon, sillä 2.3.2023 mennessä lipun ostaneiden kesken arvotaan mm. Luonkosin tuotepalkinto sekä meidän Opi loistamaan kuvissa – verkkokursseja.

Liput 12€ + palvelumaksu 1,50€ https://www.lippu.fi/artist/wonderful-women-danceparty/ ovelta 15€
Tapahtuman tuotto menee Naisten Pankille.
K18